Lintuja, possuja ja mummoja

Rovaniemen Konttisen puistoon on vuosikymmenien aikana liittynyt erilaisia pyrkimyksiä. Sen yllä on toisinaan leijunut hotellirakentamisen optio, kuten kaupungissamme on tapana aika ajoin kaikkien maaplänttien kohdalla.  Muistan myös miten 90-luvulla kaupunginvaltuuston naiset teimme aloitteen, jolla puisto julistettiin perhepuistoksi. Erityisesti huolehdittiin, ettei yksikään miesvaltuutettu saanut allekirjoittaa aloitetta, ikään kuin perheisiin liittyvät asiat eivät olisi kuuluneet miehille. Huh, miten hävettää, teimmepä karhunpalvelusta tasa-arvolle.

Viime kesänä puistoon ilmestyi paljon uusia kalusteita, joihin oli kiinnitetty lintu- ja possuhahmojen päitä. Puistoa alettiin kutsua Angry Birds –puistoksi. Toivon vihaisille linnuille pitkää ikää koska ne suojelevat puistoa rakentamishankkeilta, poks ja pang.

Puisto sinänsä on mainio rakennettu leikkipuisto. Se kokoaa lapsiperheitä ja tarjoaa mahdollisuuden tutustumiseen, juoruiluun ja muuhun tärkeään sosiaaliseen kanssakäymiseen lasten kanssa puistoon tuleville aikuisille.  Epäluuloisena mulkoilen, mahtuuko puistoon luistelukenttää, ja jos ei mahdu, sen on kyllä iso moka! Samaa mieltä on seitsemänvuotias lapsenlapseni Vilma, jonka kanssa viime talven hiihtolomalla treenasimme luistelua pelaamalla jääkiekkoa. Suosittelen muuten jääkiekkoa kaikille mummoille erityisesti tyttölastenlasten kanssa: siinä oppii oikeasti luistelemaan, sekä lapsenlapsi että mummo.  Puistossa on kuulemma myös jonkinlainen senioreiden agility –rata, mutta sen suhteen olen vähän epävarma. Ainakin yksi treenilaite oli koitua kohtalokseni kun sutjakkaasti pääsin kiipeämään köysiseinää ylös kolmen metrin korkeuteen, mutta alaspäin kurvaaminen olikin sitten hankalampaa. Sielläpä sitten sätkyttelin ja kiitin luojaani, että olin iltalenkiltä palaamassa hämärän aikaan, eikä japanilaisia turisteja ollut lähistöllä kuvia räpsimässä.  Mummolla on vielä treenaamista.

Vihaisten lintujen puiston rakentamisesta käytiin myös valituskierros koska hankintaa ei ollut kilpailutettu. Kaupunki oli halunnut puistosta nimenomaan Angry Birds –puiston, mihin puiston rakentaneella Lappsetilla on yksinoikeus. Toinen paikallinen yritys Carousel valitti asiasta markkinaoikeuteen. Markkinaoikeus päätti että kaupungin olisi pitänyt kilpailuttaa hankinta säännösten mukaisesti.  Kaupunki taas oli todennut selvityksessään markkinaoikeudelle, että puistoa ei olisi voinut toteuttaa muu kuin Lappset Group, jolla on yksinoikeus Angry Birds-tavamerkkiin. Uutinen on poimittu Lapin radion nettisivuilta 28.12. Markkinaoikeuden päätös on varsin järkeenkäypä.  Olisi se sangen outoa jos päättämällä, että hankitaan tietyn tuotemerkkinen tavara, voidaan hankintalailla pyyhkäistä pöytää. Fiskarsin sakset tilataan Fiskarsilta.

Tuntematta alaa sen kummemmin, on syytä tuntea sympatiaa sekä Lappsetia että Carousellia kohtaan. Molemmat ovat ymmärtääkseni paikallisia niin paljon kuin nyt jokin yritys sitä nykymaailmassa voi olla. Maallikkojärkeni sanoo, että kaupungin etu on paitsi käyttää veronmaksajien rahoja taloudellisesti ja tarkoituksenmukaisesti, pyrkiä kaikin tavoin kohtelemaan ainakin paikallisia yrittäjiä tasapuolisesti. Mitä useampi yritys täällä kukkii ja kukoistaa, sen parempi. – Aivan, totta kai tiedän, että paikallisuuden suosimisessa pitää taiteilla kieli keskellä suuta hankintalain pykäliä pyörittäen, mutta kuinka moni voi vilpittömästi vakuuttaa, ettei moraali joustaisi kotikuntaan päin ainakin hiukan?

Näihin vihaisiin lintuihin en ole syvemmin paneutunut, teen sen ensi vuonna. Siis ampuuks ne linnut ihan oikeesti jollain jotain?

Hedelmäkakkua

Aamiaisen ja hiihtolenkin välissä leivoin englantilaisen hedelmäkakun ja ajattelin Juhana Vartiaista, jonka mielestä ikääntyville ihmisille voidaan maksaa pienempää palkkaa koska he ovat vähemmän tuottavia työelämässä. Valtion taloudellisen tutkimuskeskus on soveltavan taloudellisen tutkimuksen asiantuntijayksikkö, joka tuottaa tutkimustietoa talouspoliittisen päätöksenteon ja sen vaihtoehtoja koskevan keskustelun tueksi, kertoo internet. Siis Juhana Vartiainen on syytä ottaa vakavasti.

Myös hedelmäkakku on vakava asia. Olen reilut kaksikymmentä vuotta valmistanut hedelmäkakun saman manuaaliin pohjalta soveltaen. Vuosien saatossa toistuvien työprosessien tuoman kokemuksen ja tiedon perusteella olen kehittänyt hedelmäkakun leipomista siten, että nyt tekemäni hedelmäkakku on huomattavasti herkullisempi kuin alkuperäinen, manuaalin mukainen hedelmäkakku. Erilaisilla työvaiheisiin liittyvillä yksityiskohdilla olen pystynyt sellaiseen laadunvarmistukseen että epäonnistumisen mahdollisuus on lähes minimoitu. Joitakin työvaiheita olen pystynyt jopa tehostamaan ja aikaa kakun valmistamiseen menee vähemmän kuin jos sen tekisi alkuperäisen manuaalin mukaan. Tiedän vaihtoehtoisia toiminnan tapoja, jos esim. jotain tarviketta ei satukaan kaapissa olemaan. Tiedostan olemassa olevat riskit, joihin palaan myöhemmin. Joku voisi kutsua tätä ns. hiljaiseksi tiedoksi, mutta sitä se ei ole. Pidän joka joulu yhtä kovaa meteliä hedelmäkakun leipomisesta.

Tehokkuutta taikinan valmistuksessa voi lisätä paloittelemalla voin ja sokerin muovikulhoon, jonka laittaa lämpimään veteen lillumaan, siten se vaahtoontuu nopeammin. Voi ei saa ruveta sulamaan, joten ajoitusta koskeva tietämys tulee olla hallussa. Voin pehmetessä voidellaan vuoka, ei suinkaan sössäämällä voipaperin kanssa vaan työntämällä räpylä pakastepussiin ja hinkkaamalla sen avulla voi kakkuvuokaan. Käsi pysyy puhtaana eikä tarvitse käyttää arvokasta aikaa käsipesuun, sanoohan sen järki. Korppujauhojen tilalla voi aivan hyvin käyttää vehnäjauhoja tai pienikokoisia kaurahiutaleita. Vuoka jääkaappiin jäähtymään. Kirsikat, rusinat ja aprikoosinpalat olen luonnollisesti upottanut lillumaan konjakkiin. Konjakkia laitan tupla-annoksen, miksi konjakkia tuhlattaisiin kakkuun ellei se saisi rotevasti maistua? (Uskomatonta, manuaalissa ei ole edes tätä liotusvaihetta, olen aivan tuohduksissani). Samoin kirsikoita laitetaan tupla-annos. Manuaalissa ei puhuta mitään kirsikoiden väristä, mutta kakussa pitää olla punaisia ja vihreitä kirsikoita. Ne maistuvat aivan erilaisilta ja kakusta tulee kauniimpi, jotenkin eloisampi ja kommunikoivampi. Käsittämätön ongelma on, että joulun aikaan edes Rovaniemen kokoisessa kaupungissa ei myydä kuin punaisia kirsikoita. Vihreitä kirsikoita on ryhdyttävä metsästämään hyvissä ajoin jo loppukesästä ja ne on syytä muistaa jos käy esimerkiksi Helsingissä tai Norjassa, jossa on huomattavasti tasokkaammat leipomatarvikevalikoimat kuin Suomessa. Pelkästään yhden kakkutarvikkeen hankinta edellyttää ennakointia, pidemmän aikavälin suunnittelua ja mahdollisesti myös kansainvälistymistä. Ei todellakaan ole mitään amatöörien hommaa.

Keskeisin riski liittyy kakun paistolämpötilaan, siinä on vielä kehityspotentiaalia. Vakuutan, että olen valmis kehittämään taitojani kakun paistossa ja tarvittaessa otan käyttöön uutta teknologiaa, mutta edellytän sovellusohjelmilta nykyistä parempaa laatua ja niiden on oltava käyttövalmiita hankittaessa.  Ohjeen mukaan kakku paistetaan 175 asteen lämmössä 45 minuuttia.  Käytännössä paiston loppupuolella on syytä hiukan alentaa lämpötilaa ja pidentää paistoaikaa koska taikinan ainekset ovat raskaat ja riski että kakku jää raa`aksi, on suuri. Samalla on syytä painottaa uunin lämpö alalämpöön, mutta tässä on syytä olla varovainen. Paisto-olosuhteissa tapahtuva muutos kasvattaa riskiä lähes sietämättömäksi.  Uusi tai vieras uuni voi aiheuttaa yllätyksen koska uunien asteet voivat vaihdella paljonkin ja ylä- ja alalämpö voivat olla mitä sattuu. Tuntemattomien uunien käyttäytymistä voi joskus joutua tutkimaan joidenkin koepaistosten, esim. teeleipien avulla. Paistovaihe vaatii kokemuksen ja huolellisuuden lisäksi kylmähermoisuutta ja stoalaista tyyneyttä. Lopultakin elämä ja hedelmäkakku on otettava vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Ryhdikkäästi ja tyynenä.

Mutta entä Juhana Vartiainen?  Voiko Juhana Vartiaiseen suhtautua kuin hedelmäkakkuun?

Vaikea sanoa. Mutta joka tapauksessa, valtiovarainministeriön alaisen VATT:n johtajan ajatus kertoo hänen käsityksestään sekä työelämästä että ihmisestä. Ajatteleeko Vartiainen työn olevan teollista liukuhihnatyötä, jossa yksilöt sorminäppäryydellä kilpailevat liukuvan hihnan tahdin kanssa?  Jossa työn tulos ja tuotemäärät ovat laskettavissa kappaleina? Vanhemmiten näppäryyteen ja motoriseen toistoon liittyvät kyvyt voivat heiketä, en tiedä, mutta aivan hyvin näin voi olla. -Suurimmassa osassa työtehtäviä työn tulos ja tuottavuus syntyy  kuitenkin ihmisten yhteistoimintana, jossa tarvitaan erilaisia työpanoksia. Tarvitaan niitä, jotka ensimmäistä kertaa lukevat manuaalia ja uskovat että sen mukaan kuuluu toimia, mutta porukassa on syytä jonkun hallussa olla kumuloitunutta tietoa mitä muuta pitää osata. Useimmissa töissä, etenkin palvelualoilla ja Vartiaisen edustamalla julkisella sektorilla tuottavuuden arviointi on hyvin paljon arvostuskysymys ja riippuvainen arvioinnin näkökulmasta. Onko tuottavampaa laatia monta heppoista raporttia vai yksi kunnollinen?

Miksi palkkaa pitäisi alentaa vain ikääntyviltä mikäli työteho laskee? Ilman suurempaa mielikuvitusta voi keksiä monia hyviä syitä palkanalennukseen: yleinen vetämättömyys, laiskuus, tyhmyys, lasten tai pelien parissa valvotut yöt ja juopottelu vievät terää keneltä tahansa, harhaileva ajattelu, keskittymättömyys, hidas puhe- ja kävelytapa, kymmensormijärjestelmän osaamattomuus, asenteelliset ongelmat kuten esim. vaatimus että hoitotyössä pitäisi ihmisiä kohdella jotenkin kunnioittavasti ja inhimillisesti. Esimerkkejä työnteon hidasteista ei ole vaikea löytää. Meitä riittää.

Reflektoiva kakunpaistaja on hankala, sellainen kyseenalaistaa kakkumanuaalin ohjeita, huomauttaa epäkohdista ja korottaa äänensä kun tietoteknologiamonopoli taas kerran myy kalliilla hinnalla keskentekoista ohjelmaansa jonka " sisällön saatte ihan itse kehittää omia kakuntekotarpeitanne vastaavaksi".  On totta, että kokenut hedelmäkakun tekijä tulee ärtyisäksi, jos noviisien tahdon mukaan on uudelleen aloitettava alusta pohjamanuaalista. Kokenut kakunpaistaja alkaa pitää luentoa kuinka ihminen kehittyi ihmiseksi koska esi-isämme siirsivät kokemusta ja tietoa toisilleen. Sitä kutsutaan oppimiseksi, jokaisen ei tarvitse aloittaa uudelleen alusta.

Juhana Vartiainen haluaa kuria ja järjestystä. Työpaikalla ollaan tekemässä tulosta eikä hengailemassa. Omalla laillaan se on virkistävää näiden haltioituneita huntutansseja ja sinisiä ajatuksia kouhkaavien maksettujen konsulttien sijaan. Sama asia sanotaan suoraan. Luulen että niitä valtiovarainministeriön tyyppejä, jotka yrittävät saada eläkeikää kohoamaan, sapettaa vimmatusti. Vartiainen ei voisi paremmin vetää mattoa heidän altaan. 

Jotenkin on sellainen olo kuin jotakin olisi  yhteiskunnassa yhtäkkiä muuttunut vai olenko muuten vain herännyt hetkeksi? Pitäisikö tässä jotenkin valpastua ja kakkumanuaalien sijaan silmäillä mitä ympärillä tapahtuu? Huhuu?

Valkoisten hulpioiden talousoppi

Tein aamuaskareet levollisesti. Kävelin hitaasti ja kuljettelin tavaroita yksitellen pitkin huushollia, laskin välillä käsistäni ja suuntasin taas uuteen puuhaan, aivan kuin netissä selaillen liukuu asiasta toiseen aivojen pintakerroksen varassa. Oivalsin  uuden tavan pitää harjakiharrinta niin että hiukset eivät kiharru liikaa ja kääntyvät sopivasti taaksepäin. Aina oppii jotakin uutta. 

Jatkoin opintojani ja kaivoin esiin ompelukoneen. Ompelin  ystävättäreni Marimekko-kankaaseen päärmeet, kaksi kappaletta, siis yksi molempiin päihin. Päärmeiden avulla kangas muutti  kutsumanimensä pöytäliinaksi.  Mittaamiseen, silittämiseen, nuppineulottamiseen, kahvin keittoon ja juomiseen sekä lopulta ompeluun käytin kaksi tuntia eikä ompeleista tullut edes suoria. Jos olisin Shangaissa tekstiilitehtaassa ompelulinjalla, saisin rivakat potkut tällä työtahdilla. 

Mutta ihan totta! Jäin taivastelemaan sinänsä kauniin kankaan  valkoisia kolmen sentin levyisiä hulpiota, jotka lesottavat kahden puolen muuten tummakuvioista kangasta. Tekstinä Marimekko OYJ Suomi-Finland, suunnittelijan ja kankaan nimi. Kenen tahansa silmä sanoo, että kangas on hulpiolla pilattu. Onko  kolmen sentin valkoiseen hulpioon   päädytty jossain firman bränditeamissa?  Myydäänkö valkoisen hulpion kankaita vain Suomessa. Vain meille suomalaisille ja venäläisille? Tuttavani kävi hiljan New Yorkissa, hitsin harmi, etten pyytänyt häntä käymään Marimekon myymälässä katsomassa oliko siellä kankaissa valkoiset huliopt. Valkoisia hulpioita  ei voi ihminen ymmärtää.

Viimeisten taloutta koskevien hätähuutojen perusteella Suomesta puuttuvat ulkomaille kaupaksi käyvät tuotteet ja taloudelliset innovaatiot.  Muihin eurooppalaisiin verrattuna suomalaiset tuotteet ovat  Yhdysvaltain markkinoilla 26 sijalla. Reseptiksi hätään tarjotaan, että Suomessa  työaikaa pitäisi jatkaa, palkkoja alentaa ja kaikin tavoin pyrkiä lähemmäksi Shanghain tekstiilitehtaan olosuhteita. Höpsis.  Talous  on käyttäytymistiedettä ja jokaisen ekonomistin ja työmarkkinatyypin täytyy älytä että jos valkoiset hulpiot eivät katoa Marimekon kankaista, hukka meidät perii. Sellaisesta se alkaa, uskokaa pois vain. 

Kokoluokkia

Tämän päivän Hesarin ensimmäinen pääkirjoitus oli omistettu  EU:n saamalle Nobelin rauhanpalkinnolle. Kirjoitus palasi suorasukaisesti yhdentymisen perustaan:

Yh­teen kie­tou­tu­vat ta­lou­det pa­kot­ta­vat Eu­roo­pan maat yh­teis­työ­hön on­gel­mien rat­kai­se­mi­ses­sa. Vaik­ka suu­ret maat ovat edel­leen vah­vem­pia kuin pie­net, ne ei­vät ole yli­ver­tai­sia vaan ne­kin on si­dot­tu yh­tei­siin ra­ken­tei­siin. Kym­me­net mil­joo­nat so­tien sil­po­mat eu­roop­pa­lai­set per­heet oli­si­vat ol­leet on­nel­li­sia, jos mai­den joh­ta­jat oli­si­vat ke­säl­lä 1914 tai syk­syl­lä 1939 kes­kit­ty­neet kiis­te­le­mään mah­dol­li­sen pank­ki­unio­nin to­teut­ta­mi­ses­ta. On etu­oi­keus elää tä­män­kal­tais­ten krii­sien ai­kaa.

Viime aikoina on kahvipöydissä ollut vaikeata yrittää sanoa, että perusjuttuna poliittisessa unionissa on hitsisti järkeä koska talous meni jo ja joku tolkku sen perään pitäisi saada. Melkein tolkun ihmiset ovat unohtaneet tapahtumien keskinäisen järjestyksen. Iso harmi tässä paketissa on, että talouden ja politiikan tasatahtinen integraatio  on monista syistä mutkikas juttu.  Integraation tekeminen ympäristön kannalta kestävällä tavalla tekee siitä vielä kinkkisemmän, mutta  juuri ympäristöongelmat odottavat EU:takin vahvempaa integraatiotoimijaa. Kestävä integraatio  nostaa agendalle jakamisen ongelmat ja kuilun rikkaiden ja köyhien alueiden ja maiden välillä koko tällä kutistuvalla pallolla. On näissä ihmisellä pähkäämistä.

Alku

Blogin kirjoittamisen aloittaminen on samanlaista kuin monet muut asiat, joita elämässään lykkäilee eteenpäin odottelemaan parempia hetkiä. Hetkiä, jolloin on aikaa, on ryhtynyt ajattelemaan järkeviä ajatuksia tai on verbaalisesti nasakassa valmiustilassa. -Samalla tavallahan ajattelee, että ensi syksynä teen jonkin ison elämänmuutoksen, jota nyt tässä hauduttelen. Syksyihin ladatun muutoksen odotuksen voi hätäpäissään yhdistää vaikka taaksepäin  kaukaiseen aikaan, jolloin syksyllä ikävystyttävän kesän jälkeen aloitti koulun käynnin. Uudelta luokalta, jotenkin toisenlaisena.

Kirjoitan kaikesta mitä mieleen juolahtelee, ihmettelen elämän menoa, sekä omaa että muiden. Juuri tänään on ollut pimenevä kaamospäivä. Aamulla oli tavallista aikaisempi herätys vaikka oli sunnuntai, oli keitettävä kaurapuuro ja kahvi, tehtävä eväsleivät ja pakattava pala englantilaista hedelmäkakkua kauas lähtevän mukaan.

Lyhyestä päivästä tulee vielä lyhyempi kun uuden toimivan internetyhteyden innoittamana seikkailee lukemassa asioita, joilla nyt ei ole kummoistakaan merkitystä tai katselee nrk:n arkistosta ohjelmapätkiä. Kun päivän hämärä on vaihtunut iltapäivän pimeydeksi on hyvä lunastaa jokapäiväinen ulkoilu ja tähystellä hiljaista jokirantaa ja kaupunkia. Myönnän nauttivani jouluvaloista ja tunnen piston sielussani moisesta kevytkenkäisyydestä, tulisihan kaikkea energian tuhlaamista muistaa huolellisesti paheksua. Skypekin aloitti toimimisen tänään. Yhä enemmän voi kommunikoida maailman kanssa, ja päinvastoin, maailma minun.