Rosvopaistia

Tämä Pekka Himas-kalabaliikki on herkullinen. Vaikka ei olisi ihmissyöntiin taipuvainen, on ihan hupaista yrittää jäljittää suurinta konnaa. Himasen itsensä päälle voisi vierittää perisynnin, ahneuden, taakkaa, mutta häntä on myös armahdettava periaatteella, että eihän se ole hullu joka pyytää, vaan joka suostuu. Himasen  kompetenssia filosofina tai konsulttina voi pyöritellä makunsa  mukaan. 


Olen kerran kuunnellut Himasta livenä, eikä hän tehnyt minuun vaikutusta, mutta kuinka moni konsultti tekee vaikutuksen tämän ikäiseen naisihmiseen? Ei voi ihmiseltä vaatia. -Sinisen kirjan nettiversiossa oli ihan varteenotettavia ja ok- juttuja ja voihan kirja toimia ponnahduslautana huimille ja hurmaaville ideoille joidenkin pääkopassa. Yksilöllinen ymmärrykseni ei kelpaa yleiseksi mittapuuksi, mutta muutakaan minulla ei ole. Koko tilauksen hinta-laatusuhteeseen otan kantaa myöhemmin kun lopullinen työ valmistuu.
 

Katainen on tyrkyllä rosvopaistiksi, ilman muuta. Hän näyttää junailleen mojovan rahoituksen kaverilleen, ei tietenkään uhkailemalla ja kiristämällä, vaan sivistyneesti keskustelemalla rahoittajien kanssa. Voin hyvin kuvitella, että kahvikupin äärellä käytettiin sanoja fantastinen, innostava, tulevaisuus, oikeudenmukaisuus, kestävä, tasapaino, muutos, jne. Sanoja, joille on vaikea sanoa ei, ja mahdottomaksi ei tulee, kun sanoja käyttää pääministeri. Vai tuleeko? Tutkimus- ja innovaatiorahoja jakavat Suomen Akatemia, Sitra ja Tekes käyttävät merkittävää valtaa kukin omalla sarallaan. Kauimmaksi perustehtävästään tässä Himas-prosessissa näyttäisi pompanneen Suomen Akatemia, jonka jakama rahoitus pitäisi perustua hakemusten korkeatasoiseen arviointiprosessiin. Tekes ja Sitra ovat Suomen Akatemiaa väljemmässä sarjassa rahoituksen jakokriteereiden osalta, mutta yhtäkaikki, ne jakavat yhteiskunnan verovaroja.
 

Lueskelin parina iltana Ilmari Susiluodon hupaisaa kirjaa Lavea luonto –Venäjän-matkaajan elämänohjeita, jossa Susiluoto kertoo, miten asiat hoituvat entisessä emomaassamme. Parhaiten saa palveluita ja etuisuuksia  auttamalla ensin toista ja saattamalla hänet kiitollisuuden ja vastapalveluksen velkaan. Tinkaamalla ja vaatimalla mikään ei etene, ja jos kerran hoituukin,  jokin kompastus on apuun piilotettu.  Omien ja muiden asioiden järjestely perustuu verkostoihin, siihen että tuntee jonkun, joka on ”oma” ja joka meteliä pitämättä junailee mitä pitikin.  Kätsää siellä naapurissa, eikö totta?
 

Naisten päivä meni jotenkin huomaamattomasti. Toisella korvalla kuuntelin radiosta kuinka yksi tasa-arvon este on, etteivät naiset ole samalla tavalla verkostoituneet kuin miehet (vrt edellä). Kummallista, oikeastaan.  Naistenhan sanotaan olevan miehiä sosiaalisesti kyvykkäämpiä ja kaikin tavoin erikoistuneita vuorovaikutukseen ja ihmisten kanssa toimimiseen. Miksi siis näin kyvykkäillä olennoilla ei synny runsaasti tukevia verkostoja ja rihmastoja moneen suuntaan ja tarpeeseen? Yritin keksiä tähän jotain logiikkaa, mutta en taaskaan onnistunut. Ehkä meiltä puuttuvat vaihdon välineet? Ne, joilla synnytetään kiitollisuutta, järjestetään ja saadaan vastapalveluita ja etuisuuksia "omien" kesken. Vai pitäisikö yrittää uskoa, että naisten verkostot olisivat jotenkin toisenlaisella etiikalla toimivia? Hmm.