perjantai 6. syyskuuta 2013

Tänään katsoin monta tuntia televisiota mutta ostin apteekista pektiiniä



Olen vuosia elänyt ilman televisiota. Se on sujunut oikein mainiosti.  Tarkemmin ajatellen, olen enimmäkseen ollut ilman telkkaria, erilaisista syistä. Kun mustavalkoiset telkkarit 60-luvulla ilmestyivät, totta vimmatussa olisimme veljeni kanssa toivoneet, että meille olisi sellainen hankittu, naapurissakin oli. Sitä ei kuitenkaan koskaan tullut, osin varmaankin köyhyyden vuoksi, osin koska ainoastaan kirjoja arvostava äitimme oli sitä mieltä, että vain lapset ja kehitysvammaiset tarvitsevat televisiota, aikuiselle järkevälle ihmiselle sillä ei ole mitään käyttöä. Yritimme veljeni kanssa mielestämme nokkelasti vedota siihen, että me olemme muuten lapsia, mutta äitimme näytti tosi hämmästyneeltä; ei nyt pidä sekoittaa asioita.

Itsemääräämisoikeuden lisääntyessä huushollissani välillä on ollut  telkkari, välillä ei.  Eniten sitä ehkä tuli katsotuksi silloin kun lapsi oli pieni ja nukkui. Mitä muuta nukkuvan lapsen äiti voi tehdä kuin katsoa telkkaria ja juoruta puhelimessa? Nykyään tietysti roikutaan somessa. Joo. Edellisen telkkarin hain elektroniikkaromun keräilylavalta Utsjoella syksyllä 2007, kun tuli digi ja koko kylä hankki littanoita ja romulava täyttyi toimivista telkkareista. Se pelitti aikansa. Kun se sammui, arvelin että olkoon, onhan se liian vaativaa yrittää seurata samanaikaista liikkuvaa kuvaa ja ääntä, eiommun juttu.  Viime syksynä arvoin ompelukoneen ja telkkarin hankinnan välillä ja päädyin ompelukoneeseen. 

Tänä syksynä yhtäkkiä huomasin tilanneeni 42 tuumaisen lautan, ilman sen syvällisempää reflektointia. Voi niinkin toimia, vaikka pääsääntöisesti pyrin tekemään kaikki ratkaisut monimutkaisen ja –ulotteisen pähkäämisen avulla, jolloin lopputulos voi olla lähes mikä tahansa. Sehän pähkäämisessä jännittävintä onkin.  

Niinpä sitten olisin voinut muutaman päivän raportoida facebookissa että tänään illalla katsoin telkkaria 4/5/4/6 tuntia, pompin kanavalta toiselle, selkää alkoi särkeä ja söin paljon hiilihydraatteja.  Mutta kuka sellaista raportoi? Ei tieteskään, facebookissa kerrotaan että kävin kamariorkesterin konsertissa, pesin  ikkunat ja leivoin mustikkapiirakkaa.  Ja ennen kaikkea: kävin ostamassa apteekista pektiiniä ja tein pihlajanmarjahyytelöä.


Olen huomannut omaksuneeni joitakin äitini  asenteita suhteessa erilaisiin teknologisiin vempaimiin.  Esimerkiksi minusta liikuntakykyinen terve ihminen ei tarvitse autoa. Ajan ajokortin ja hankin auton jos tulen liikuntarajoitteiseksi, enkä jaksa julkisten kulkupelien käyttöön liittyvää siirtyilyä ja tavaroiden raahaamista.  Itsensä henkilöautoon ahtamisessa on minusta aina ollut jotain nöyryyttävää. Ehkä se johtuu siitä, että harvassa autossa on tilaa pitkille koivilleni ja minusta on hankalaa polvet suussa fiilistellä yksityisautoiluun liittyvällä vapaudella. Vaikka mistä sitä tietää? Yhtäkkiä, nyt kun olen harjoitellut tätä spontaaniutta ja reflektoimatonta toimintaa, huomaan tilanneeni netistä auton. Tai mitä niitä nyt on, ehkä mehulingon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti