Ennen lapsenlapsen tuloa mummo hamstraa ruokaa ja herkkuja
jotta kallisarvoista yhteistä aikaa ei tarvitse tuhlata ruokakärryjen kanssa pujotteluun.
Lapsenlapseni ykkösherkku on siskonmakkarakeitto, mutta ilmeisesti
siskonmakkarakeitto ei kuulu trendiruokiin,
makkaroita ei löytynyt mistään. Yksi Rinteenkulman K-marketkin
superystävällisistä myyjistä kävi penkomassa takahuoneenkin ja oli osaaottavan
pahoillaan lapsenlapseni puolesta, mikä tietysti lohdutti hätääntynyttä mummoa,
joka joutui turvautumaan kakkossuosikkiin, makaronilaatikkoon. Tämän mummon
kohdalla lapsenlapsi on ajat sitten
ymmärtänyt, että parhaimmillaan mummon kokkaustaitojen ymmärrys on silloin kun
mummi ehdottaa syömistä ravintolassa.
Mummojen keskinäisessä mummokilvoittelussa käydään heikosti
peiteltyä kisaa, kuka tekee parhaita juttuja lapsenlapsensa kanssa. Meitähän
näkee uimahallissa, lähinuotiotulilla makkaraa paistamassa, elokuvissa,
teatterissa, Polarn O. Pyretissä
ostamassa vähän fiinimpiä lastenvaatteita, joita järkevät vanhemmat eivät
kasvavalle lapselle hanki jne.
Lapsenlapselleni yksi on ylitse muiden: Metsähallituksen Pilke. Yritin
tällä hiihtolomalla vaihteen vuoksi serveerata Saarenkylässä avattua Hoploppia,
mutta Pilkken ohi eivät kaiken maailman hoplopit pääse. Pilkkeessä on käytävä
joka kerta, eväiden kanssa, koska aikaa siellä kuluu monta tuntia ja joka kerta
pois lähtö onnistuu vain maanittelun ja korruption avulla.
Luulen, että mummoksi tuleminen humpsahtaa keski-ikäisen
naisen elämään jotenkin kaapin takaa. Pöö! Yhtäkkiä oma lapsi ilmoittaa saavansa
lapsen ja saman tien tajuntaan hiipii toisen kaapin takaa ajatus: ahaa, se
tarkoittaa, että minä –siis minä –
rupean mummoksi nyt. Minä, joka en vielä ollenkaan tiedä mitä ryhtyisin omassakaan
elämässä tekemään, tulipas tämä äkkiä. Meneepäs tämä nyt nopeasti, tämä elämä. Kun
lapsenlapseni syntyi, olin lepuuttamassa hermojani työelämästä ja opiskelin.
Opintoihin kuuluvan gradun tein mummojen ajasta, se löytyy gradutietokannasta,
kokeile aukeaako linkki: http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/69762/SalminenP%C3%A4vi.pdf?sequence=1
Tutkimuksessani mummouden syvimmäksi ytimeksi nousi huoli.
Lukemattomat ovat mummojen huolien teemat,
muistaakseni siteerasin Heideggeria, kun kirjoitin, että mummous on suorastaan
virittyneisyyttä huoleen. -Joka kerta kun
lapsenlapsi lähtee Jeg reiser aleine-pussukka kaulassaan, jään niiskuttamaan
kentälle ja pinnistelen etten ala vuolaasti ulvomaan. Pitääkö lentoyhtiön pussukkatekstilläkin
oikein provosoida mummoja parkumaan? Ei vaadi monimutkaista symboliikkaa
liittää ikäväänsä ja haikeuteensa kaikki mahdolliset asiat mistä huolissaan voi
olla, nyt ja hamassa tulevaisuudessa. Sitten taas laitetaan järki kädestä
päähän takaisin ja ajatellaan että enimmäkseen kaikella on taipumusta sujua
hyvin. Milloinkas me seuraavan kerran
nähdään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti