lauantai 30. toukokuuta 2015

Lumikengillä kesään


Eilen tallustelin Pallaksella lumikengillä, tänään kääntelin kasvimaata ja arvoin, ryhtyisinkö viljelijäksi vai luovuttaisinko areenan myyrille, jotka jo viime elokuussa aloittivat kasvimaan valtauksen hyvällä menestyksellä. Jokaista porkkanaa, naurista ja kesäkurpitsaa oli jyrsitty eikä se ollut suloista. Nyt koko kasvimaa muistuttaa möyrittyä sotatannerta ja välillä tipahtelin pikkuveitikoiden kaivamiin monttuihin. Luulen että minun on myönnyttävä häviämään, olkoon maanviljely tältä kesältä, se on tuhoon tuomittu yritys joka tapauksessa. Ei minusta ole kaivamaan vesiämpäriansoja maahan, keräämään myyriä ja muita pikkueläviä loukuista tai lorottamaan paloöljyä kasvimaan ympärille. Delegoin myyrien tuhoamisen ekologisen ketjun seuraavassa portaassa työskenteleville ketuille.  Minä vaihdan tuotantosuuntaa ja panostan harrien onkimiseen Muonionjoesta. Porkkanoihin palaan ensi kesänä.

Kevät on taas hujahtanut käsistä, yhtäkkiä vain on melkein kesä. Jokainen viisikymmentä täyttänyt tietää miten edessä ollut aika onkin yhtäkkiä takana, tulevaisuus muuttuu historiaksi yhdessä henkäyksessä, jota ei huomannut edes vetäisseensä. Välillä pysähtyy miettimään että hui kauhistus, jos elämä tällä menolla ja tyylillä hujahtaa, sehän on kohta ohi ja mitä sitten? Tähän hommaan pitää alkaa keskittyä, tähän elämään. Juuri näihin fiilikseen vastaavat  mindfulness, meditaatio ja kaikki ne opit ja harkat, joilla pääkopan normaalia poukkoilevaa ja sinne tänne soljuilevaa ajattelun tapaista voi yrittää saada ainakin hetkeksi johonkin kontrolloituun uomaan. Kunnes ajatukset taas säntäävät teilleen.

Yhtä nihkeätä kuin omien ajatusten pitäminen järjestyksessä on omana ajan hallinta. Tarkemmin ajatellen molemmat askartelevat usein samalla suunnalla,ainakin  muualla kuin tässä nyt. Keväällä pääkoppa järjestelee tulevaa kesää, optimoi  lomajaksoja, selaa karttoja ja aikatauluja, miettii töiden ehtimistä, nostaa esiin kaikkea sitä, joka on asettunut konditionaaliin; sinne pitäisi, olisi kiva, voisin –osastoon, jota puretaan viimeistään eläkkeellä.  Niin paljon on mukavaa tiedossa,  retkeilyä isoimman lapsenlapsen kanssa, leikkipuistoja keskimmäiselle ja  nuorimmaisen nuuhkimista. Nukkuva vauva sylissään ihminen on parhaassa saavutettavissa olevassa mindfulness –tilassa. Mummon pitää ehtiä myös tavata muita läheisiään, flaneerata kaupungeissa ja Pohjois-Kalotin tuntureilla, lukea kirjoja, nukkua pitkään ja pystyä kävelemään ainakin joka toisen jäätelökioskin ohi.

Hetkeksi voi laitta lumikengät kaappiin mutta sen verran on jo oppinut, että ei niitä kovin vaikeaan paikkaan kannata säilöä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti